Hiljaisen viikon kuulumisia

Hiljaista on pidellyt. Emäntä on ollut röissänsä ja raahannut niitä röitä iltaisin kotiinkin. Maanantaina hän nukahti kesken hommiensa. Peilin edessä hän mutisi, että kurkku näyttää omituiselta ja turvonneelta ja toivorikkaana hän mittasi kuumetta, mutta ei ollut. Eli ei tullut sairaslomaa. Harmi. Emäntä epäilee, että kuumemittari on työnantajan sponsoroima, kun siinä ei vielä koskaan ole ollut kuumetta.
    Joitain kavereita ollaan silti nähty. Tiistaina mm. olin kahdestaan Emännän kanssa lenkillä ja näin pitkästä aikaa Lakua.

Ja minä kävin koirakoulussa ja siellä käytiin pienellä kävelyllä berninpaimenkoira-Hillan kanssa. En ollut nähnyt Hillaa syksyn jälkeen enkä ollut tunnistaa samaksi koiraksi. Hän oli kasvanut hurjasti. Ja saattaa hän vielä vähän kasvaakin, kun hän on vasta 9 kk. Hilla ei ollut käynyt kuulemma kuin vain yhden kerran toisen koiran kanssa kävelyllä, mutta hyvin meillä meni. Minähän en juuri muuten ole kävellytkään kuin toisen koiran kanssa.
    Paitsi tiistaiaamuna Emäntä sai jonkun "neronleimauksen". Tämän voisi ehkä esittää näin:

Ongelma 1: Ronilla on tylsää päivisin. Ratkaisu 1: Käydään pidemmällä lenkillä aamulla.
Ongelma 2: Lucy hidastaa lenkillä käymistä aamuisin (tai aina). Ratkaisu 2: Jätetään Lucy kotiin.
Ongelma 3: RONI EI SUOSTU KÄVELEMÄÄN YKSIN. Ratkaisu 3: Otetaan Lucy mukaan. Kts. kohta "ongelma 2". 

Tämän jälkeen Emäntä mutisi jotain rodun vaihtamisesta. En ymmärtänyt. Minä makasin kyljelläni tiellä ja Emäntä nyhti minua eteenpäin.

Keskiviikkoaamuna ei käytykään lenkillä vaan koirapuistossa naapurin Lallin kanssa. Minä en oikein osaa päättää, mitä mieltä olisin Lallista. Kun näen hänet, juoksen häntä vastaan, heittäydyn maahan selälleni ja heilutan häntääni. Kun sitten Lalli on nuuskinut minua vähän aikaa, hyppään pystyyn, murahdan kimeästi, näytän hampaitani, ja jos hän ei usko, napsautan hampaani yhteen hänen nenänsä edessä. Mutta minä olen mäykkytyttö ja saan muuttaa mieltäni sekunneissa!

Päiväkävelyllä tavattiin koirakouluohjaaja ja hänen hovawartinsa Max ja niin meillä olikin seuraa päiväkävelylläkin. Kyllä hävetti, kun Lucy-neiti köpötteli hiljaa perässä kuin mikäkin vanhus.

Mitä! Miten niin vanhus! Eikö sitä sanota, että mäyräkoira on iso koira pienessä paketissa. Minkä sille vain voi, jos minä olen sisäisesti newfoundlandinkoira!

On meillä siis seuraa silti ollut tällä viikolla aina välillä sattumalta. Ja yhtenä iltana Emäntä piilotti meille nakkipaloja pitkin asuntoa pitkästä aikaa! Se oli todella hauskaa.
Ja mitähän muuta... No minä söin tänään viimeisen puulastan. Aloittelin vähän pihvinuijaa, mutta sitten Emäntä tuli takaisin kotiin. Emäntä oli yrittänyt viritellä laudan avonaisen keittiötarvikelaatikon eteen, mutta osa hauskuuttahan oli se, että keplottelin ensin laudan ulos laatikosta ja sitten jatkoin taas lempipuuhaani puisten keittiötyökalujen järsimistä. Pari viikkoa viihdyin putkiluiden, kongien, pahvilaatikoihin kätkettyjen herkkujen ja aktivointilelujen kanssa, mutta nyt annoin Lucy-neidin hoidella ne.

Ja minä varastin äsken palan suklaakakkua. Että tätä tämmöistä tavallista menoa.
Hyvää pääsiäistä kaikille!