Uudet ja vanhat lelut

Posti toi eilen muiden koiratavaroiden (eli ruuan ja kakkapussien) mukana uudet lelut! Emäntä oli aiemmin sitä mieltä, että tuommoista hullunmallista kumimötkylää ei meille tarvita, koska hän oli lähes kaikkien muiden koirien lelukoreissa tuollaisen nähnyt joutavana pyörimässä, niin hän arveli sen turhaksi ja hyödyttömäksi. Tämän minun... köh... "pitkästymistaipumukseni" vuoksi hän on kuitenkin ottanut uudelleen harkintaan kaikki konstit, joilla vain voisi saada koiran turvallisesti itsekseen leikkimään. Käyttäjäkokemukset olivat näistä rohkaisevia ja positiivisia ja kestäviksikin oli nämä mainittu, joten niin vain saapuivat lelut meidänkin elämäämme. Tietenkin kaksin kappalein, koska muuten hauskuutta riittäisi vain Lucy-neidille. Siitä Emäntä oli hieman nyrpeissään, että eläinkaupan sivuilla oli kokoluokitus koiran painon mukaan, mutta kun lelun mukana tullutta käyttöohjetta selasi, niin kävi ilmi, että mäyräkoirille suositeltiinkin kokoa suurempaa lelua. Kuinka tämän saattoi tietää, ennen kuin lelun oli ostanut ja repinyt auki? No minä lupaan kautta kiven ja kannon, etten pureskele tätäkään kokoa rikki...

    Joten ei kun lelua testaamaan! Puolijäisen raakalihapullapalleron kanssa hauskuutta riitti Lucy-neidille n. 14 minuuttia ja 42 sekuntia. Hänen sierainten puhdistukseen erikoistunut kielensä työskenteli lelun kolosessa määrätietoisesti ja päättäväisesti. Hän jopa osasi pitää lopulta lelusta kiinni etutassullaan.

Minun taktiikkani ei ollut aivan niin tehokas. Yritin vain nuolla lelua nuolemasta päästyäni, mutta se pakeni koko ajan, kunnes peppuni pysäytti sen lopulta. Siinä sitten aikani lipsuttelin sitä. Yritin nostaa sen hampaillani parempaan asentoon ja taas jatkoin lipsuttelua. Lucy-neiti yritti jo tulla varastamaan lelun minulta, mutta Emäntä laittoi oven kiinni väliltämme, että saisin leikkiä rauhassa.

Puoli tuntia myöhemmin luovutin. Olin saanut ehkä puolet raakalihapullapallerostani nuoltua, mutta en jaksanut enää nuolla sitä. Emäntä avasi oven ja seuraavien minuuttien aikana loppu herkku siirtyi lelusta Lucy-neidin vatsaan.
    Lopputulemana siis: ihan hauska, mutta aktivoi jälleen ehkä enemmän Lucy-neitiä kuin minua.

Ja jos ihmettelette tuota vaaleaa nyppyä jota on kaikkialla matoissa, niin kerrottakoon, että Pätsy-nallemme on saanut osumia ja sen kuonossa on mm. mäyräkoiran kuonon mentävä aukko, josta on hauska kiskoa täytettä ulos. Emäntä ei ehdi millään imuroida niin paljon, kuin mitä me teurastamme Pätsyä. Mutta kuten sanottu... Mikä tahansa käy, joka vain vie ajatukseni pois ihmisten tavaroiden rikkomisesta...

Eilen ja tänään on saatu myös leikkiä yhdellä hauskalla lelulla, nimittäin Donitsilla. Siinä hauskaa on se, että sillä saa leikkiä niin harvoin ja se, ettemme vieläkään tiedä varmaksi, onko se syötävää vai ei.

Minä sain pitää Donitsia hetken ja vingutella sitä...

...kunnes Lucy-neiti heräsi ja halusi sen itselleen. Ja tietenkin hän sai sen. Heti sen jälkeen, kun oli purrut minua kasvoista. (Ei toki niin lujaa, että se olisi koskenut.)

Emäntä on muuten ollut meidän kanssamme kotona koko alkuviikon! (Paitsi milloin on käynyt hiihtämässä.) Olisipa hauskaa, jos hän olisi jäänyt työttömäksi! Tai eläkkeelle. Silloinkin ihmiset ovat kuulemma kotona. 

Pöhkö. Hänellä on loma. Minä tiedän, kun olen nähnyt sen ennenkin. Tähän aikaan talvesta hänellä on aina lomaa.

Ai... No pääasia, että hän on ollut kotona!