Iltalenkistä ja oudosta sattumuksesta jäällä viikonloppuna

Käytiin iltalenkillä Doris-neidin kanssa. Pitkästä aikaa. Doris tervehtii meitä aina hurjasti muristen, mutta hyvää hän vain tarkoittaa. Ensin mentiin koirapuistoon vaihtamaan kuulumisia ja leikkimään. Muuten me yritettäisiin leikkiä koko lenkin ajan hihnoissa. Helpointa siis vaihtaa ensin kuulumiset ja sitten lenkkeillä siivosti hihnoissa, koska niinkin me osataan tehdä.

Pieninä tyttöinä me oltiin Doriksen kanssa parhaat  painikaverit, mutta aikuistumisen myötä väleistämme on tullut hillitymmät. Vähän sama kuin Roosa-tädin kanssa. Mustan alamaisen tultua minä olen siirtynyt enemmän seurailemaan vierestä mylläämistä.

Nyt varmaan joku tarkkasilmäinen siellä jo hämmästelee, että onpa Doris samannäköinen kuin viime viikolla tapaamamme Himmu. Teille tiedoksenne, että olette oikeassa. Kyseessä ei ole sattuma, vaan Himmu on Doriksen tytär! Varmaan hauskaa, kun äiti asuu samalla kylällä, niin voi häneltä sitten kysyä neuvoa elämän suurissa kysymyksissä.

Hetken päästä seuraamme liittyi myös muuan Vallu. Emäntää hiukan jänskätti, kuinka käy kahden nuoren uroon tapaaminen, mutta hyvin meni. Minä hyppäsin Vallun kaulaan ja haukahdin hänen korvaansa: "Mitä kuuluu, kukkuluuruu?!" ja hän heilutti minulle häntäänsä. Lucy-neiti Vallua vähän kiinnosti, mutta pääasiassa hän kierteli ympäri koirapuistoa nuuskimassa eikä osallistunut meidän leikkeihimme. Todellinen herrasmies siis.

Viikonlopulta jäi muuten raportoimatta eräs tapaus jäältä.

Niin me olimme siinä kaikessa rauhassa juoksentelemassa ja painiskelemassa, kun yhtäkkiä Ninnin kanssa huomattiin, että rannalla mäellä haukkui koira. Haukuimme sille jonkin aikaa ja sitten alkoikin vaikuttaa siltä, että siellä mäellä onkin itseasiassa kaksi koiraa.

Minäkin kiinnostuin tästä heti, että ketkä siellä oikein haukkuvat. Hetken aikaa yhdessä haukuttuamme olimme vakuutuneita, että siellä mäellä ei olekaan kahta vaan peräti kolme koiraa, jotka haukkuvat meille vimmatusti.
    Ohessa videotallenne asiasta. Tämä voi kiinnostaa teitä kollegojakin siellä ruutujenne takana, että laittakaa vain rohkeasti kaiuttimia suuremmalle.

Emäntä sitten jo toppuutteli meitä ja käski olla haukkumatta. Kyseessä oli hänen käsityksensä mukaan jokin otus nimeltä Kaiku.

Sen verran villin raivoisasti ne kaikukoirat haukkuivat, että hiukan selkäpiitä karmaisi ja useampaan otteeseen piti vielä kokeilla, josko ne yhä ovat siellä ja aina kiiri vastaus välittömästi. Luultavasti ne olivat kuitenkin jossain kiinni, koska eivät onneksi tulleet jäälle.