torstai 10. maaliskuuta 2016

Touhutorstai

Tänään on taas hommia piisannut! Heti aamusta piti lähteä parin kilometrin lenkille ja siellä sitten merkata joka paikkaan. Sitten piti seurata, mitä Mestari tekee koko aamupäivän. Puolilta päivin Parempi Mestari tuli viemään meidät koirapuistoon painimaan. Siitä takaisin kotiin ja kohta molemmat Mestarit lähtivät pois kotoa ja jättivät meille taas tyhjennettäviksi aktivointipallon, -pullon ja -pyramidin, pahvilaatikon, jonka sisältä piti kaivaa maitopurkit ja repiä niistä raaka jauheliha ulos ja sitten vielä Kongit täynnä jauhelihaa. Hyvä, että ehti saada kaiken tehtyä ennen kuin Parempi Mestari tuli takaisin kotiin! Mutta oli täällä sentään sitten Kongitkin puhtaiksi nuoltuina kuitenkin, kun hän saapui. Ettei luule, että täällä ihan jouten on maattu koko päivä.
    Sitten käytiin pihalla nuuskimassa ja vähän kaivelemassa lunta. Minä pääsin vielä heti perään toisellekin ulkoilukierrokselle, kun takaisin sisään tultuani istahdin eteisenmatolle ja vatsani kurlahti. Parempi Mestari ajatteli, että minulta on ripuli tulossa, mutta mitä vielä! Oli hauska tepastella vähän pihalla ilman Mustaa alamaistakin.

Ai sitä vartenko sinä pääsit heti uudestaan ulos? Minä ihmettelinkin, mutta oli hauskaa, että minä sain siksi aikaa naudanluun.

Iltaruuan jälkeen käytiin leikkimässä ja lenkkeilemässä meidän uuden kaverin Himmun kanssa. Kerran ollaan nähty hänet aiemmin hihnoissa, mutta nyt ekaa kertaa tavattiin oikein kunnolla.



Himmu ei taida näissä kuvissa paljoa erottua, kun hän on pieni ja valkoinen, mutta vietävän suloinen hän on. Minä sain ensin leikkiä hänen kanssaan irrallaan. Ja jopa innostuin vähän leikkimäänkin hänen kanssaan. Sitten hyvin pian kyllä koirapuiston muut hajut veivät minut mennessään.

Niinpä niin... Minä sitten jouduin olemaan ensin pitkään hihnassa. Olen muka liian raju ja innokas. Tuollaiset pennuthan ovat vielä niin joustavia, ettei niille käy mitenkään, jos niiden yli vähän juoksee tai näykkii niitä hännästä.

Niinhän siinä kävi, että sinua täytyi komentaa, kun lopulta pääsit irti. Mutta oli Himmukin sisukas likka! Siinä pienet hampaat vain napsuivat, kun hän ajoi sinua loitommalle, etkä lopulta päässytkään kunnolla iskemään hampaitasi häneen.

No minä leikin sitten frisbeellä Himmun emännän kanssa. Ehkä tuon tsirpukan pitää vähän kasvaa ennen kuin hänestä on kunnolla vastusta.

Lenkillä Himmu oli taas reipas tyttö, kun Roni ei haukkunut tai kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Hän jopa haastoi Ronia ja minua vähän leikkimään, kun tiesi, että pääsee hihnassa juoksemaan karkuun, niin ettei Roni saa häntä kiinni. Tosi kiva kaveri! Varmasti mennään uudestaankin lenkille.

Vielä eiliseen päivitykseen viitaten:



Paremman Mestarin puoli sängystä on meidän lempparipaikka nukkua. Joskus Parempi Mestari on paennut yöllä sohvalle nukkumaan, kun ei ole mahtunut enää omalle paikalleen. Me mennään silloin aina perässä sohvalle ja nukutaan siellä hänen päällään.

8 kommenttia:

  1. Hyvin osaa Himmu maastoutua :)
    Kivaa kun tulee välillä uusiakin kavereita, se piristää kun saa tutustua toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava tutustua Himmuun! Pienet valkoiset koirat ovat erityisesti lähellä meidän sydäntä, vaikka muunkin kokoisista ja värisistä koirista pidetään. :)

      Poista
  2. Hirveesti on teellä nuita hommija päevänaekaan! Eehän siinä kerkijä muatakkaa. Vuan ohan se Mestariin mukavampi kottiin tulla ku kaekki tärkeet työt on tehty :)Ilosta männöö teellä sielä näkkyy olovan. Ja yön makkuupaekka mitä parraen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuota puuhaa riittää. Varsinkin ne Kongit ovat niin syviä, että niitä saa kieli pitkänä lipua, mutta eihän sitä kehtaa likaisia Kongeja Mestareille jättää, niin nuoltava on. Ja eihän sitä aina niin jaksa nukkuakaan, että mukavakin on, kun on tekemistä. Eikä tarvitse sitten enää pöydiltä pudotella tavaroita aikansa kuluksi.

      Poista
  3. Touhutorstain jälkeen tulee puuhaperjantai, joten ilosta menoo! Uudet kamut on aina hauska asia. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä, että puuhaperjantai tästä juuri tulee. Rallytokoon taas käy tiemme.

      Poista
  4. Mukavaa, että teillä on ollut lenkkiseuraa. Minulla ei tahdo täällä olla lenkkikavereita. Johtuneeko siitä, etteivät taluttajat jaksa sitä vauhtia, jota minä pidän yllä? No, menee se näinkin, mutta olisi tosi kiva saada koirakavereita. Tässä voi oppia vähän äksyksi (pelkää äippä), kun ei ole koskaan kavereita. Mukavaa viikonloppua teille! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei sinulla ole koiraseuraa. Toisaalta ihmisseurassa on ihan hyvä myös lenkkeillä. Sinä taidat olla aika vauhdikasta lenkkiseuraa! Mukavaa viikonloppua teillekin!

      Poista