Viikonlopun tapahtumia

Tuskin oli ensimmäisestä pikkulomasta kotiuduttu, kun jo oli seuraavan erikoistilanteen vuoro. 

Perjantaiaamuna mentiin yksien kivojen tuttujen luo ja jo matkalla, kun huomattiin, että oltiin kävelemässä sinne päin, alettiin kiskoa hihnoissa. Sisälle päästyä pistettiin ilorallit päälle ja hypittiin niitä kivoja ihmisiä vasten ja yritettiin putsata niiden nenät. Hyvin pian sitten huomasin, että kun Emäntä oli laskenut meidän repun ja viltit maahan, niin hänpä ei käykään omia kenkiään ja takkiaan riisumaan, vaan jää vain ovensuuhun rupattelemaan. Alkoi tuntua, että näinköhän tässä käy sillä tavalla, että tänne tultiinkin nyt hoitoon. Joskus on nimittäin oltu siellä hoidossa. Katsoin Emäntää pääkallellani kysyvästi.

Minäkin huomasin, että Emäntä tekeekin oikeastaan lähtöä siinä samantien ja pakkauduin välittömästi hänen jalkansa juureen ovelle. Olkoon miten kivoja ihmisiä hyvänsä, niin Emäntä on silti paras. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että Emäntä ei ottanut minuakaan mukaansa, vaan jäimme kyläilemään.

No ei meille hassummin sattunut. Käytiin perjantaina neljän tunnin retkellä metsässä ja jäällä ja evästauoilla saatiin pieniä herkkuja mekin. Illalla pääsin saunaan ja yön nukuin ihmisten välissä, niin kuin kotonakin. Lauantainakin päästiin muutamalle tunnin kävelylle ja sitten Mestarit jo tulivatkin hakemaan meitä.

Sen edellisen miniloman aikana kävi muuten yksi ikävä juttu. Tämä nyt ei suoraan liity meihin, mutta Emännän harmit on toki lähellä meidänkin sydäntä. Akvaariosta oli nimittäin mennyt lämmityslaitteen termostaatti rikki. Normaalisti 24-asteinen vesi olikin lämmennyt 33-asteiseksi. Tästä seurasi se, että kaikki kalat kuutta lukuunottamatta olivat menehtyneet. Myös Emännän suosikkimonni Lörtsy, joka oli ollut Emännällä 15,5 vuotta, oli kohdannut loppunsa. Tietenkin kaikki tämmöinen tapahtuu aina silloin, kun ei ole itse paikalla, niin mitään ei ollut enää tehtävissä, kun Emäntä huomasi kotiin tultuaan tilanteen. Paitsi tietty jäähdyttää vesi niille kuudelle miljoonakalalle, jotka nyt asuttavat koko akvaariota.

Tänään käytiin siellä kauempana järjestettävässä koirakoulussa. Lucy-neitikin tuli mukaan. Aluksi siellä oli koiranäyttelyharjoitukset. Piti siis seistä paikoillaan. Ohjaaja esitti tuomaria ja kävi meidän kaikkien luona aluksi. Sitten kierrettiin kehää ja seisottiin taas. Pääsin tai jouduin jossain vaiheessa pöydälle seisomaan. Olin aika rennosti pöydällä. Leikkituomari tutki minun hampaani jopa kahteen kertaan ja kopeloi muutenkin. 

Minä kävin myös kehässä ja pöydällä seisomassa ja tutkittavana. Minulle se nyt ei sinänsä ole mikään ongelma. Olen vain niin innoissani, etten malta olla oikein kauniisti paikallani. Ja sitten loppuajaksi minut hylättiin kylmästi maalitolppaan kiinni, kun Musta alamainen sai olla arkitottelevaisuusharjoituksissa. Toisessa maalitolpassa oli kiinni toinen punainen pitkäkarvainen mäyräkoira Seppo. Istuimme vain hiljaa paikallamme Sepon kanssa kumpikin oman tolpan juuressa.

Koirakouluun on tullut niin paljon uusia koiria, että minä alan oikeastaan olla niitä hyvin käyttäytyviä vanhoja konkareita. Koska pienistä asioista on osattava iloita, niin tässä muutama: istuin monessa harjoituksessa paikallani ja kun toinen koira ohitti, katsoin Emäntää, kun hän sanoi: "Katso", tervehdin muutamia uusia koiria nätisti haukkumatta (ainakaan paljoa) enkä provosoitunut, vaikka minulle haukuttiin. Niin ja tulin kolmannella kerralla autosta ulos haukkumatta. (Jouduin aina takaisin autoon, kun haukahdin. Muutama yritys siinä meni. Emäntä jo uhkasin, että jään takapenkille koko päiväksi, jos en osaa tulla ulos nätisti.)