torstai 12. toukokuuta 2016

Järjen riemuvoitto

Ensin leikattiin kynnet ja harjattiin turkit ja sitten mentiin iltauinnille. Hyvin ajateltu, Parempi Mestari!


Minä kävin ihan oikeasti uimasiltani hakemassa kaarnan palasta, jota Parempi Mestari heitteli veteen muutaman kerran. Sitten kierin villisti hiekassa ja nurmikossa ja laiturilla. Vähän saattoi harjalla pöyhiminen mennä hukkaan kohdallani...



Jostain syystä rannassa pyöriskeli todella kesy varis. Me seurailtiin sen puuhia leikin lomassa.


 Minä en sentään käynyt ihan uimassa asti, mutta kahlailin vatsaani myöten rantavedessä. En pidä siitä, kun uidessa menee vettä korviin.



Yritettiin vähän ajaakin tuota varista, mutta se ei ollut meistä juuri millänsäkään. Lensi vain vähän välillä paikasta toiseen ja päästi todella lähelle.


Parempi Mestari ei uskaltanut mennä tämän lähemmäs, kun hän pelkäsi, että lintu käy kimppuun ja nokkii silmät.

Iltalenkillä Musta alamainen oli aiheuttaa sydänkohtauksen kiltille mummelille. Mummeli käveli perässä ja jutteli meille ja Musta alamainen heittäytyi maahan odottamaan mummelia. Sitten hän kiskoi väkisin mummelin luo ja mummeli sitten silitti häntä päästä Mustan alamaisen päälle kumartuneena, jutteli ja tuijotti silmiin. Ja mitä tekee Roni-boy? Hypähtää mummelia kohti jalat jäykkinä, häntä pystyssä ja haukahtaa kumean ulvahdussarjansa.

No saipa sekin mummeli tuntea kerrankin adrenaliiniryöpyn kehossaan. Minulla on vähän se tapa, että jos minulle juttelee silmiin tuijottaen, niin minä juttelen sitten takaisin.

Tänään oli muuten harvinainen päivä, kun koirapuistossa oli sattumalta yhtä aikaa viisi koiraa! Täällä täytyy yleensä sopia jonkun kanssa erikseen, jos aikoo tavata koirakamuja, mutta tänään nähtiinkin Lucaa, Snoopya ja Jadea, kun mentiin iltapäiväulkoilulle. 

8 kommenttia:

  1. Joskus se polla sätteilöö nuilla emännillä ja isännillä :D Oljpaan hyvä männä uimaan turkki suittuna...hih! Kyllä minnäe uimaan mänisin jos siinä ee kastus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastuminen on vähän uimisen varjopuoli. Sitten on vain pudisteltava voimalla ja kierittävä sorassa.

      Poista
  2. Varsin värikäs päivä teillä olikin! Adrenaliini on välillä ihan hyväksi ihmiselle, joten mummeli voi olla tyytyväinen ;) Minä en uimaan vapaaehtoisesti ole mennyt eikä onneksi ole ollut pakkokaan. Palvelijatar on useamman vuoden haaveillut vievänsä minut koirauimalaan, mutta tuskin Se viitsii kuitenkaan. Kun meillä ei ole enää autoakaan käytössä.
    Hauskaa viikonloppua teille kamut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Emäntä ei viitsi viedä meitä koirauimalaan. Lucy-neiti ei kuitenkaan nauttisi siitä ja Roni ui järvessäkin.

      Mummeli varmaan tunsi elävänsä adrenaliiniryöpyn jälkeen!

      Poista
  3. Hui, eikö vesi ollut vielä kylmää? Mutta miten suloisen näköinen onkaan märkä mäyräkoira, eri asia on sitten ne hiekanjyväset siellä karvojen seassa ;) Mulle ehkä ostetaan sellainen lasten kahluuallas, niin pääsen sitten vesiterapiaan koska vaan. Pysykäähän teveinä, ettette vaan saa flunssaa moisen pluttailun jälkeen. -Elli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahluuallas kuulostaa hauskalta! Toivottavasti vesiterapia auttaa sinua.

      Olihan vesi vähän viileää, mutta vapaaehtoisesti mentiin ja kun lenkki jatkui, niin oli jo hiki taas. :)

      Poista
  4. Ihan mahtava iltalenkki ja -uinti. Turkkia ehtii harjata ja jynssätä aina, uiminen onnistuu vain kesällä ;)

    Oikein teit, vaikka mummeli säikähtikin. Kyllä nyt sen verran "täytyis" opiskella koiran elekieltä, jos aikoo taputtelemaan tulla :) Odottaahan ihmisetkin, että ymmärrätte joka ainoan sanan - tai litanian käsittämättömiä lauseita.

    Yksi tuttavamme (jota luulin siihen asti koiraihmiseksi) otti meillä kyläillessään mittaa Artusta. Koira oli nuori, leikkaamaton uros ja sai melkein hepulin, kun aikuinen, vieras mies tuli sisälle, koiran reviirille, ja teki huvikseen uhkailevia valehyökkäyksiä koiraa kohti... kyllä ei kaikkia ihmisiä ole koiran järjellä varustettu. Mummeli saa sen rinnalla sentään kunniamaininnan silittämisestä, ja voitte olla hänelle kilttejä ensi kerralla tavatessanne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin me koirat tehdään virheitä! Yleensä syy on ihmisen. Vaikka meitä onkin sitten helppo syyttää, kun emme voi tapahtunutta selittää sanoilla ja itseämme puolustella.

      Mutta on kyllä ollut tökerö lähestymistapa. Ihmisestä se on varmaan ollut hauskaa leikkiä.

      Poista