keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kesäkuvahaastekuvia

Me osallistutaan myös Myrskyn ja Tuiskun koiramaiseen kesäkuvahaasteeseen! Omaa puutarhaa meillä ei ole, mitä nyt Ninni ja Roosa-täti vieraanvaraisesti joskus tarjoavat oman puutarhansa meidänkin käyttöömme. Heillä kun on niitä kaksi. Kotona ja mökillä.


Kesäkuussa kukkaismäykkyiltiin joskus lenkillä, kun kaikki oli vielä hyvin ja uusi iloinen mäyräkoirakesä tuntui olevan aluillaan.


Juhannuskokkoa poltettiin myös vielä iloisentietämättömänä käänteestä, jonka kesä tulisi saamaan. Paikalla oli paljon ihmissukulaisia ja koira"sukulaisia", mutta niin vain oli Emäntä onnistunut nappaamaan minusta yhden aivan yksittäiskuvankin.


Juhannuspäivänähän tapahtui se äkillinen selän kipeytyminen tai ainakin siihen pisteeseen päätyminen, ettei käveleminen tai hyppääminen enää maittanut. Sen jälkeen minä teinkin kolme viikkoa puutarhahommia lähinnä häkistä käsin. Asia, joka ei toivottavasti koskaan palaa.


Lucy-neidin kökkiessä häkissä, minä jouduin tekemään kaikki koiran työt. Kuten olemaan tuntitolkulla mukana mustikkametsässä. Emäntä nauroi, että olin kuin hän pienenä: "Pitääkö olla vielä kauan? Mennään jo kotiin! Tylsää..."


Elokuussa elämä alkoi palautua normaaleihin uomiinsa pikku hiljaa ja päästiin taas yhdessä vaikkapa koirapuistoon, kuten kuvassa. Häkki tosin jäi keittiöön ovi avoinna, koska Roni löysi siitä itselleen mieluisan nukkumapaikan. Onhan tuota tullut ehkä joskus loikoiltua siellä itsekin vapaaehtoisestikin, mutta kyllä siellä sen verran sai lojua, että mieluummin valitsen sohvan, jos mahdollista!

Ja koska tämä haaste oli ilmeisesti lähtenyt liikkeelle kissamaisena, niin tässäpä loppuun vielä kissakevennys: Tohtori Kynsi ja Sylvester omassa puutarhassaan (jonne meitä ei edes huolittu mukaan... pyh...)


8 kommenttia:

  1. Mahtisupeita kesäkuvia, ainoo himmennys teijän kesään oli tosiaan Lucy-neidin selän kipeytyminen, mut onneks sekin päätty hyvin. Vai et, Roni-kuoma, tykänny mustikkareissuista, keh heh, sen kyl huomaa sun ilmeestä. Etkö ees tykänny syyä mustikoita? Tohtori Kynsi??? Onko nimensä veroinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ollaan taas kaikki jaloillamme! Tuossa vaiheessa mustikkametsässä olin jo syönyt vatsani täyteen mustikoita, eikä vieläkään lähdetty kotiin.
      Tohtori Kynnen luo meitä mäykkyjä ei kai viety juuri siitä syystä, ettei hänen tarvitse todistella mitään. :)

      Poista
  2. Autenttinen tunnelma, tuli ihan kuuma lämpöisiä kesäkuvia katsellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvia on hauska katsella, kun ulkona sataa tälläkin hetkellä lisää lunta! :)

      Poista
  3. Mukavia kesäkuvia ja -muistoja teillä! Lukuun ottamatta tuota selkäkipuaikaa. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muuten kesä oli kyllä ihan mukava. Ja oli tietysti ilo nähdä, että Lucy-neiti parani päivä päivältä. :)

      Poista
  4. Juu, ei ole tarpeen toistua se selkävaiva! Hienot kesäiset kuvat. Mustikkareissunne toi Palvelijattarelle mieleen lapsuudesta samanlaiset tunnelmat kuin Ronillakin oli ollut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkametsä ei taida olla oikein lasten mieleen. :)

      Poista