sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Väkinäistä ulkoilua ja mieluista pelailua

Toisinaan...



...minä en tahtoisi kävellä lenkillä. Ilma ei ole sopiva. Suunta ei ole miellyttävä tai joku kulkee perässä. Inhoan sitä, jos joku kulkee perässä. Haluan aina pysähtyä katsomaan, kuka siellä tulee.

Tänään en olisi tahtonut kävellä. En varsinkaan mennä sille metsäpolulle, jonne huomasin hyvin pian Emännän olevan meitä johdattelemassa. Matkalla sinne on pelottavia asioita. Kuten toisten koirien ääniä, kolisevia taloja ja pihoilla autoja harjaavia ihmisiä.
Ja tuo postilaatikko!



Mistä se taas yhtäkkiä ilmestyi tuohon! Juuri kun toivot, että ehkä se tänään ei ole siellä tien laidassa, niin sitten se taas on. Uhkaavana ja hiljaisena se kiusaa minua olemassa olollaan.

Älä huoli Lucy-neiti! Kyllä minä sille postilaatikolle näytän!
Ja sitten tämä polku.


Se luikertelee syvässä hangessa ja lumi tarttuu tassuihin, rintaan ja vatsaan joka askeleella. Tämä on kuin metsän läpi kulkeva juoksuhauta, jonka pohjalla on kuljettava. Tai no Musta alamainen melskaa pitkin umpihankia etsimässä jänisten ja peurojen jälkiä ja vain käväisee polulla silloin tällöin tarkastamassa, että Emäntä on vielä olemassa, mutta minua ei polulta saa poistumaan väkisinkään.


Koska en pääse polulta sivuun, en myöskään voi tehdä tarpeitani metsään. Kuinka Emäntä edes löytäisi kallisarvoisen pökäleeni, jos pudottaisin sen tuonne hangen keskelle? Ei, minä säästän kakkaani aina metsälenkillä ja tiputan sen sitten vasta takaisin jalkakäytävälle päästyämme, että Emäntä saa sen pussiin talteen. Luulisin hänellä olevan jonkinlaisen koirankakkakiintiön, joka hänen on päivittäin toimitettava keräsyastioihin, joten ei kannata heittää kakkaa hukkaan metsään.

Onneksi myös pitkät sunnuntaikävelyt päättyvät aikanaan ja pääsin takaisin sohvalle.

Oli tässä päivässä sentään jotain hyvääkin. Illalla pelattiin älypelejä. Yksi peleistämme on niin vaikea, että tarvitsemme siihen Emännän apua, mutta muut pelit suoritamme hetkessä. Yksi peleistä on juuri lainassa, mutta tässä pelailua kahdella pelillä. (Taustalla kuuluu, kun toinen pelaa toista peliä samaan aikaan.)


Ronin pelihetket menivät epähuomiossa samaan pötköön.


Lucyn toista peliä malttamaton Emäntä leikkasi vähän keskeltä. Ei koko suoritukseenkaan mennyt kuin 1 minuutti 40 sekuntia, mutta nykyinen youtubesukupolvi ei kestäisi odottaa 54 sekuntia tuloksetonta nappuloiden siirtelyä.


Lopulta kaikki herkut löytyivät ja saatoin hyvillä mielin vetäytyä iltalevolle takaisin sohvannurkkaan.

6 kommenttia:

  1. Voih Lucy-neiti, mä niin tiedän ton pelottavan tunteen, johon liityy postilaatikot, kököt ja varsinkin takana kulkevat ihmiset.
    Muiskuisin terkuin sielunveljesi Tuisku

    PS. ootte molemmat tosi viksuja ku päihititte älypelit nopsakkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Tuisku! Helpottavaa kuulla, että on muitakin mäyräkoiria, jotka kiinnittävät huomionsa näihin samoihin asioihin. Kunpa joskus saisin hyvällä ilmalla kulkea lenkillä omaa vauhtiani, omaan suuntaani ja ketään muita ei olisi liikkeellä koko pitäjässä! No muutama jänis saisi olla toki liikkeellä. Ehkä joku peura... Mutta sitä odotellessa pidetäänhän aistit avoinna ja hihna kireällä ystäväiseni! Rakkain terveisin Lucy-neiti

      Poista
  2. Aikamoisia älyköitä olette, en olis itse parempaan pystynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh.. No me ollaan vieläkin vaikuttuneita Neron kinkkurasianavaamistaidoista! :)

      Poista
  3. Minä sittä NIIIN ymmärrän sinuva! Justiisa sama homma mullae. Ku joskus saes raahassa männä ettee tarvihtis tuakseppäen kahtoo, JOS sattuu aato tulemmaan taekka joku muu...ja tiijjä mittee on metässä tievvarrella....lenkit voepi olla hirveen vuarallisija ja pittää sentähe olla varuillaan. Immeeset ee vuan ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta... Ihmiset ovat aina vain nykimässä ja kiskomassa ja hoputtamassa. Aina pohtimassa mitä pitäisi seuraavaksi ehtiä tekemään, vaikka käsillä oleva hetkikin on vielä elämättä.

      Poista