Sivut

maanantai 26. syyskuuta 2016

Erilainen iltalenkki

Minä pääsinkin tänään hyvin erikoiselle ja tavallisuudesta poikkeavalle iltalenkille. Erikoisen iltalenkistä teki jo se, että kotoa lähdettäessä kaulaan laitettiinkin jäljestyspanta.

Seuraava omituisuus oli lenkkiseura: kaksi vierasta oransseihin huomioliiveihin pukeutunutta miestä (no olin saattanut kesällä ohimennen nähdä heidät, mutta ei ollut jäänyt nimi muistiin). Ensin ajettiin autolla jonkun matkaa, ja minut teljettiin aivan vieraan auton takaosassa olevaan vierailta koirilta haisevaan häkkiin. Protestoin koko matkan niiskuttamalla. Kyllä tosi äijän pitää saada matkustaa mamman sylissä! Eiku...

Kun sitten päästiin lenkkipaikalle, niin siellä olikin melkoinen yllätys. Verta maassa! Eikä se veri nyt sinänsä vielä mitään, mutta se ei ollut säntillisesti sienestä pitsalaatikonkokoiseen, maahan potkittuun neliöön pirskoteltua verta, jonka vieressä tuoksuu turvallisille ihmissaappaille, vaan oikeaa, kolarissa ruhjoutuneesta kauriista roiskunutta verta. Eikä Emäntä, sen paremmin kuin aseselkäiset miehetkään, osanneet sanoa, mihin suuntaan jälki lähtee.

Aluksi siinä intotohinassa meni jonkin aikaa. Miehet epäilivät, että eläin olisi lähtenyt yhteen suuntaan ja minä olin sitä mieltä, että kuitenkin eri suuntaan. Kolari oli sattunut jo edellisenä iltana (tarkkaa aikaa ei ollut tiedossa), joten aikaa oli kulunut luultavasti ainakin 20 tuntia. Kerran jo olin päättäväisesti menossa yhteen suuntaan, mutta Emäntä veti minut pois jäljeltä, kun miehet olivat sitä mieltä, että suunta on väärä. Aloitin alusta varmaan kolme neljä kertaa ja joka kerta tulos oli sama: halusin eri suuntaan kuin muut. 

Lopulta minun annettiin johtaa joukkoa. Siinäkin vielä tuli takkuiltua jonkin verran, mutta sitten olin päässyt eroon suurimmasta alkuhössötyksestäni ja huomasin, etten kestä jäljellä, jos häsellän. Rauhoituin ja aloin jäljestää. 

Kuljimme rantoja ja kivikoita pitkin. Tulimme saaren rantaan ja nousimme siitä ylös ja ylitimme tien toisessa kohdassa. Katselin vähän maisemia, mutta löysin ylityskohdan toiselta puolelta helposti. Taas kuljeskelimme vähän rantoja myöten, kunnes nousimme ylemmäs metsään. Sieltä löysinkin eläimen makauksen. Koosta päätellen siinä olisi voinut kauris lepuuttaa jalkojaan. Verta makauksella ei ollut. Kokeissa en jaksa pienistä neliömakauksista kiinnostua, mutta tuon oikean eläimen tekemän makauksen tutkin huolella. (Tässä vaiheessa Emäntä huokaisi helpotuksesta, että olemme edes jonkun eläimen jäljillä, etten huvikseni pyöritä metsässä häntä ja puolituttuja metsästäjiä, joille joskus oli tullut mainittua, että harrastaa koiriensa kanssa verijälkeä.)

Matka jatkui vielä yhden metsätien yli, jossa olikin aika paljon hankalampi maasto. Siinä pöpelikössä kiersimme muutaman lenkin. Muutamassa kohdassa vedin hetken ilmavainua, kävin tarkistamassa kaikki lenkurat, palasin takaisin samaan kohtaan ja kuljin toiseen suuntaan. Lopulta jälki tuli pois siitä risukosta - ja päätyi hetteikköiseen kaislikkoon. Kahlasin ja uin vielä eteenpäin, mutta Emäntä ei suostunut kahlaamaan perässäni. Hän antoi jälkiliinani pään toiselle miehistä, koska hänellä oli saappaat jalassaan, mutta minä tulin kiireesti pois. Jos minun Emäntäni ei uskalla seurata minua, en minäkään uskalla edetä! Mies kahlasi vielä vähän eteenpäin kaislikossa näkyvää uraa pitkin ja sanoi sielläkin olevan vielä makuupaikan ja ulostepökäleitä, mutta kaurista ei löytynyt. 

Kuljeskelimme vielä rannassa etsiskellen mahdollista jatkoa jäljelle, mutta siitä kohtaa alkoi jonkun aidattu mökkitontti, joten emme päässeet pidemmälle. Kaislikkokin oli niin laaja, että kauris olisi saattanut vaikka ollakin siellä hukkuneena.

Näin päättyi siis hieman harmillisesti ensimmäinen tositoimeni, mutta ainakin jaksoin puolitoista tuntia painaa täysillä itseäni säästämättä ruovikoissa ja ryteliköissä (juu Emäntäkin jaksoi...), sain jäljen "nostettua" ja matkaakin kertyi Emännän älylaitteen mukaan nelisen kilometriä (siitä osa oli toki alun etsiskelysyheröä, mutta arviolta ainakin puolet matkasta oli oikeaa jäljestystä). Minulta kysyttiin myös, että jos tarvetta tulee, niin tulisinko uudestaan, joten kai työskentelyni vähän edes vakuutti metsästäjiä. (Ja kylällä ei taida olla tällä hetkellä toista verikoiraa, paitsi Lucy-neiti, mutta hän on tainnut siirtyä siisteihin sisätöihin, kuten ehkä joskus vielä saatte kuulla.)

Kuvia ei nyt valitettavasti ole, mutta ymmärrätte varmaan, että kun ympärillä on aseistautuneita metsämiehiä ja jossain metsässä mahdollisesti kituva eläin, niin edes bloggaaja ei kaiva siinä hetkessä kameraa esiin parasta kuvakulmaa etsiäkseen, vaan keskittyy ainoastaan oleelliseen eli koiran lukemiseen. ;)

8 kommenttia:

  1. Kyllä tuo harrastus käy kovan luokan kuntoilusta. Tulee varmaan treenattu kaikki lihasryhmät siinä samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä saa kroppa treeniä, kun hyppelee itsensä korkuisessa varvikossa ja vielä kun nenä käy koko ajan ja aivot raksuttavat, niin illalla on leppoisaa köllähtää sänkyyn. :)

      Poista
  2. Mahtavaa, että olit päässyt oikein tositoimiin. Kyllä se vaan on oikeaa koiranelämää. Minäkin olin sunnuntaina saaressa. Juoksin yli 11 km ja komealla haukulla. Haukkuani kehui se toinen mukana ollut metsästäjä. Ensin ajoin pupua, mutta se hukkui kun lähdin hakemaan Jäbää, että tule nyt ampumaan. Sitten löysin peuran ja sitähän minulta ei saa ampua, joten hukkaan meni hyvä työ. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lähemmäs oikeaa metsästystä me ei taideta koskaan päästä. Hauskalta kyllä kuulostaa tuollainen, että saa villinä ja vapaana ajaa riistaa komealla haukulla! Me ollaan niin matalia, että saataisiin peuraakin ajaa, mutta hukkaan menee sekin ominaisuus, kun Mestarit eivät halua metsästää. Mutta on tuo haavakkojenkin etsiminen ihan mukavaa puuhaa. :)

      Poista
  3. Tuo seon oekeeta koeranelämätä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olisin vielä halunnut jatkaa etsintöjä, kun ei kaurista löytynyt. Kun mentiin metsästä pois, yritin vielä kiskoa itseni takaisin tielle lähtöpisteeseen. Mutta minkäs mahtoi... Kun ihmiset eivät jaksaneet enää etsiä, niin sinne jäi saalis..

      Poista
  4. Olipa kiva lukea teidän aidosta jäljestyksestä! Se on meilläkin tavoitteena, toivottavasti joskus päästään tositoimiin. Ikävä että haavakkoa ei löytynyt mutta hienon työn teit Roni! Nyt ne metsästäjätkin luottavat siun nenään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo iltalenkki antoi uudenlaista luottoa koiran kirsuun! Se ei ole koristeena. Mejäilyyn tämä vaikutti vain siten, että seuraavalla harkkajäljellä pelkkä sorkka ei enää kiinnostanut, kun oli päässyt oikean eläimen hajuun. Jäljestys sujui toki kuten ennenkin, mutta pisteisiin sillä voi olla vaikutusta.

      Poista