Minua on vähän alkanut vaivata tylsyys. Kun aina on vain kylmä, eivätkä liikuntamääräni ole enää lainkaan entisellä tasollaan, saatan kuljeskella sisällä levottomana ja uikuttaa, vaikka on leikitty, harjoiteltu temppuja ja pelattu pelejä. Tänään pääsin sitten käymään yhdellä ekstralenkillä ilman Lucy-neitiä, koska hän on yleensä se viluinen, jonka takia täytyy kääntyä takaisin. (No okei... tänä aamuna olisin saanut vielä oman spesiaalilenkin, mutta en halunnut lähteä pihasta. Kylmä se on minunkin varpaillani...)
Lenkillä löysin hyvän kepin!
Niin hyvän kepin, että otin sen mukaani, kun Emäntä käski jättämään kepin.
Keppien järsiminen on hauskaa, vähän niin kuin pahvilaatikoidenkin repiminen: saa rikkoa jotain luvan kanssa. Tosin Emäntä seuraa koko ajan, ettei jää tikkuja ikeniin ja muistuttaa, ettei saa nielaista. (Kun sanotaan, että me koiratkin ollaan alun perin oltu susia, niin haluaisin kyllä nähdä sen susiemon, joka vahtii pentujen leikkejä ja kieltää keppien kaluamisen.)
Koska pihalle ei saanut jäädä kepin kanssa leikkimään, päätin ottaa sen mukaan sisälle. Eteisestä se oli sitten taas yhtäkkiä kadonnut.
Hetken aikaa ei ollut ihan niin tylsää!
Kepukat ja risut on kyl parhaita lelkkuja, noooh, pallon ja pehmojen jälkeen ainaskin. Oliks se sun kepukka joku taikakepukka, ku silleen hävis? ;)
VastaaPoistaEhkä se olikin taikakeppi! Olihan se jo ihme, että pääsin sen kanssa ulko-ovesta sisälle.
PoistaPiti varmaan kivaa ääntä, kun vetäisit sen ylös tuosta rappuja pitkin. Kumma keppi kun sillä tavalla hävisi, olisi ollut mukava touhuta vielä sisälläkin eikä elämä olisi ollut tylsää. Koetahan kestää, ensi viikolla tulee jo suoja! t. Eka
VastaaPoistaJoo meinasi se vähän jäädä rappujen väliin ja kaiteisiin jumiin, mutta sinnikkäästi ylös asti. :)
Poista