Sivut

perjantai 22. tammikuuta 2016

Ruokaseikkailu

Ronin suolesta on kirjoitettu jo aiemminkin tässä blogissa (Terveysjuttuja), mutta näin tärkeä asia kestänee vielä uudemmankin aihetta käsittelevän päivityksen.

Jo Ronin ollessa nuorempi, kiinnitin huomiota siihen, että se tuntui kakkaavan huomattavasti enemmän ja löysempää kuin Lucy. Aina tuntui kuitenkin olevan jokin syy, mistä se saattoi johtua (pureskelee keppejä, sai rustoluuta/raakaa jauhelihaa/possunkorvaa, ehkä matoja, stressaa herkästi oudoista asioista jne.), joten en osannut tehdä asian eteen mitään. (En haluaisi olla niitä hysteerisiä koiranomistajia, jotka vievät koiransa eläinlääkäriin jokaisesta pieraisusta. Tosin kun Lucy-neiti pieraisi litran verta keittiön lattialle, niin sitten mentiin ja kiireellä, mutta se on jo toinen tarina.)

Aikanaan siis siirryttiin penturuuasta A aikuisten ruokaan B ja jossain vaiheessa vielä halvempaan aikuisten ruokaan C, joka mainosti halvemmasta hinnastaan huolimatta olevansa "laadukasta lihaa, helposti sulavaa, herkälle vatsalle, parhaita proteiineja" (mainos, jonka myöhemmin olen huomannut kuvaavan jokaista koiranruokamerkkiä).


Tässä vaiheessa Roni söi tuplasti enemmän kuin Lucy, mutta oli aina vain luisevantuntuinen. Otin yhteyttä eläinlääkäriin. Verikokeella tutkittiin haiman kunto ja yhden synkän viikonlopun ajan kuvittelin kyseessä olevan haimatulehduksen. Päätin olla etsimättä netistä lisätietoa, koska googlediagnoosit aiheuttavat vain lisää tuskaa... ja löysin itseni yömyöhällä selaamassa läpi kaikkea mahdollista eteeni sattuvaa tietoa haiman vajaatoiminnasta, tarinoita koirista, jotka olivat selvinneet haimaongelmien kanssa ja toisista, jotka eivät olleet selvinneet. Sain jostain silmiini rivin, jossa kerrottiin pastan olevan helposti sulavia ruoka-aineita ja istuin keittiön lattialla syöttämässä yöllä kädestä keitettyä makaroonia koiralle. (Todella harkittua ja järkevää toimintaa siis...)


Maanantaiaamuna eläinlääkäri sitten tulkitsi minunkin sähköpostitse saamiani labratuloksia minulle ja selitti, että kyseessä ei ole mikään haimaan liittyvä vaiva. Kakkanäytteestä tuli sentään hieman helpommin ymmärrettävä tulos: ei giardiaa. Koiralla on siis vain muuten herkkä vatsa. (Tämän olin toki huomannut jo itsekin, mutta jotenkin se on uskottavampaa, kun saa maksaa tiedosta sata euroa...)

Seuraavaksi oli vuorossa eläinlääkäriltä ostettava allergiaruoka D. Kaikki muut herkkupalat oli jätettävä pois ja Roni söi vain tuota ruokaa ja toden totta: kakka alkoi kovettua ja määrä vähentyä. Tällä oli tietenkin ensin myös se seuraus, että Roni uikutti vajaan viikon verran vatsaansa öisin. Kun eräänäkin yönä olin kolmannen kerran käyttämässä sitä ulkona, tuntui, että annan sen syödä mitä tahansa tämän jälkeen, kunhan tämä piina päättyy. Mutta sitkeys palkittiin ja vatsa tuli normaaliksi. Ilmeisesti Ronin suoli tunnistaa, milloin ruuasta on maksettu 10-12 e/kilo ja milloin vähemmän. Yhden allergiaruokapussin jälkeen kokeilin myös keitettyä riisiä ja sateenkaarimerkkistä koiranmakkaraa ja onneksi tämä hieman halvempi ruoka kuitenkin sopi myös.

Koska olen peruslaiska ihminen, enkä mielelläni näe kovin paljoa vaivaa ihmistenkään ruuan eteen, niin ruuan valmistaminen koiralle tuntui hyvin hyvin vieraalta ajatukselta. Ronin vatsalle ja omalle kukkarolle sopivan koiranruuan etsintä jatkuu siis. Nyt olemme kokeilleet jo eläinkaupasta löytyvää herkkävatsaisten "allergiaruokaa" E, joka sai taas aluksi vatsan ripulille, mutta ehkä ennen loppumistaan oli saanut ulosteen taas kiinteytymään ja luonnollista/alkukantaista koirien ruokavaliota matkivaa ruokaa F (koska koirathan ovat vuosituhansien ajan metsästäneet pieniä ruskeita nappuloita ruuakseen?), joka toisinaan tuottaa melko kiinteää ulostetta, mutta myös ripulia on jouduttu housukarvoista huuhtelemaan. Toivottavasti jonakin päivänä löytyy vielä täydellinen koiranruoka! Sitä odotellessa Suuri ruokaseikkailu 2016 jatkuu.


Hassulta tuntuu, että samaan aikaan Lucy porskuttaa menemään yhtä tasaisen tanakkana millä hyvänsä pipanalla tai papanalla ja sen suoli tuottaa joka päivä lähes samaan aikaan luultavasti grammalleen samankokoisen, kiinteän, ruskean, miedontuoksuisen tuotoksen. (Ehkä täsmällisyys on seurausta saksalaisista sukujuurista...?)

Onko jo ruoka-aika?

4 kommenttia:

  1. Eipä oo kyllä kenestäkään hauskaa, jos vatta on vikkelällä. Joo ei. Meillä on Myrsky allerginen, ainaskin kanalle. Syädään riistapapanoita Canagan Country Game. Siin ei oo viljoja ja lihat on riistaa ja kalkkunaa. Meille on maittannu ja vatta pysyny kunnossa. Toivottavasti löydätte tasapainon ruakavalioonne. Ilosta menoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseisiä papanoita on täälläkin juuri ruokalistalla ja kohtuu kiinteää on kakkeli, mutta kun sitä kuitenkin tulee noin viidesti päivässä, niin ei ihan normaalilta tunnu sekään. Mutta maittamisongelmaa ei meillä koskaan ole ollut! Kaikki uppoaa, mikä kuppiin kilahtaa vaikka ois pieniä kiviä. (Toki ei sellaista kataluutta Mestarit menisi tekemään. Ettei jää väärinkäsityksiä ;)

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar24. tammikuuta 2016 klo 14.27

    Voi kunpa löytäisitte sopivan muonan niin vatsalle kuin kukkarollekin. Kaipa se on niin, että vatsoja on yhtä monenlaisia kuin on koiria (ja ihmisiäkin). Etsivä löytää, sanotaan. Párek on suht hyvävatsainen kaveri niin kauan, kun sapuskat on hankittu eläinkaupasta. Markettien nappulat ja muut tuotteet kyllä oksennetaan aamuyöstä olohuoneen matolle. Parin maton jälkeen uskoin ja nyt sitten kaikki hankitaan Mustista ja Mirristä, 4Petsistä ja parista muusta Itäkeskuksen elukkakaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mistään sairaudesta ei ole kyse, että hengissä pysyy toki ruualla kuin ruualla, mutta meillä kun on täällä ensimmäisessä maailmassa mahdollisuus myös etsiä parasta mahdollista elämänlaatua, niin siihen tavoitteeseen päästäksemme on nyt kokeiltava ruokapussi kerrallaan. Ronille itselleen tämä eri ruokien kokeilu ei ole mitenkään vastenmielistä, vaan se ottaa yhtä avoimesti vastaan kaikki kupin antimet. :)

      Poista