Ronin perjantaiporinat

Minäpä voisin tässä välillä kertoa vuorostani meidän kuulumisia. Ulkoilma on mennyt pilalle, joten ollaan vietetty vähän hiljaiseloa tämä viikko (kielikuva, tietenkin kaikista epäilyttävistä asioista raportoidaan edelleen ääneen). Oikealla lenkillä ollaan käyty viimeeksi maanantaina. Sen jälkeen pakkasta on ollut koko ajan yli 20 astetta. "Parhaimmillaan" -27 astetta. Parempi Mestari on ollut huolissaan, että meillä on liian tylsää, kun ei saada liikuntaa, mutta toistaiseksi näyttäisi, että se itse kärsii liikunnan puutteesta ehkä enemmän kuin me.

Parempi Mestari on taas pari päivää käynyt siellä... hmm... mikäs se nyt oli... röissä? Yksinoloa on siis ollut taas vähän, mutta sentään palvelu pelaa aamuisin ajallaan. Muutamana aamuna ollaan tehty Lucy-neidin kanssa aamukakkaennätyksiä: kummankin rakko ja suoli on tyhjentynyt 10 metrin matkalla, jonka jälkeen on pyritty takaisin sisään.

Päivällä käytiin pyörähtämässä koirapuistossa. Sielläkin Lucy-neiti piti ottaa vähäksi aikaa syliin, kun hän meinasi kaatua hankeen, kun yritti pitää kahta tassua yhtä aikaa ilmassa. Lucy-neiti näyttää välillä haavoittuneelta hilleriltä, kun hän lyllertää ja möngertää epätoivoissaan eteenpäin. Hän ei ole keksinyt, kuten minä, että kun heittääntyy välillä selälleen, niin kaikki tassut voi nostaa hetkeksi ylös ja selkäähän suojaa mantteli.

Sisällä aikaa on kulutettu joululahjapuruluita järsien ja niistä kisaillen, älypelejä pelaten (niistäkin yksi oli joululahja) ja aktivointileluja pyöritellen. Tänäänkin mm. pyöriteltiin palloa ja pyramidia ja pelattiin pelejä.

Pelattiin eri huoneissa, niin minäkin sain koskea leluihin ilman pelkoa kivusta. Niin rakas kuin Lucy-neiti onkin, niin hän on välillä aika kipakka ja nappaa minua kuonosta melko napakasti. Minä kyllä antaudun aina heti ja katselen vierestä muina koirina, kun hän varaa itselleen kaikki luut ja lelut ja muut herkkupalat, mutta onhan minustakin välillä mukavaa tehdä jotain.

Iltaruuan jälkeen Parempi Mestari kantoi Lucy-neidin koivikon reunaan ja käski edes pissimään. Lucy-neiti kyykähti heti käskystä ja kipitti takaisin sisään. Samalla kun Parempi Mestari päästi Lucya sisälle, minä haistoin rappurallista kiinnostavan hajun ja sitten minä päätin vähän maistaa sitä... Ja jäin kiinni rappuralliin kielestäni! Parempi Mestari kerkesi vain kirkaista ja kumartua minua päin, kun jo sain repäistyä kielenpääni irti metallista. Kauhuissaan Parempi Mestari kurkisti suuhuni, mutta yhä oli kieli tallella. Vähän verinen, mutta suurimmalta osalta kuitenkin yhä suussa. Kaikkea sitä sattuukin.

Minä pääsin tämän tapauksen jälkeen vielä vähän ulkoilemaan, koska minun nuoren uroon käpäläni eivät jäädy niin nopeasti kuin tuollaisen kurpahtaneen nartun tassut. (Hei! Minä olen tässä vieressä! Ja kyllä minä olen sinunkin nähnyt loikkivan kolmella jalalla! Enkä MINÄ ole jäätynyt tänä talvena kiinni suustani vielä yhteenkään metalliobjektiin...) No vitsi vitsi... Älä nyt hermostu... Äläkä pure minua kuonosta...

Parempi Mestari toi uuden lelulaatikon. En ensin oikein tiennyt, saiko siihen koskea.

En malttanut olla maistamatta. Parempi Mestari antoi kyllä luvan pureskella. Lelulaatikko on myös lelu jo itsessään.

Edellinen laatikko maistuikin jo vähän pahville ja oli kai tullut tiensä päähän.